tiistai 13. toukokuuta 2014

Pyrstösulat on riikinkukon imago

Minusta on aina tuntunut hassulta, että lintujen maailmassa urokset koreilevat sulillaan ja naaraat ovat vaatimattomia. Päältäpäin katsoen luulisi, että ihmisten maailmassa olisi päinvastoin: naaraat koristelevat itsensä, mutta urokset näyttävät ulospäin vaatimattomilta.

Mikähän oikeasti sitten onkaan todellisuus. Lähdimme äitienpäivänä rouvan kanssa onnittelumatkalle ulos Helsingistä. Oli sunnuntaiaamu eivätkä liikennevalot Hämeentien ja Viikintien risteyksessä olleet toiminnassa. Ryhmityin kääntyäkseni oikealle. Pysähdyin, omalle kaistalleni, ennen risteystä, koska oikealta oli tulossa moottoripyörä, joka kääntyi Hämeentielle.

Moottoripyöräilijän imago oli karski: nahkaliivit, teräväkärkiset saappaat ja prätkästä lähti melkoinen papatus. Niin lähti jengiläisestäkin, papatus. Hänen mielestään olin ajanut liian lähelle risteystä enkä ollut jättänyt hänelle, hänen liiveilleen enkä prätkällekään tarpeeksi tilaa oikaista vastaantulevan kaistan kautta.

Aikansa parta tutisi ja prätkä paukahteli. Lähti sitten matkoihinsa, mutta läksiäisiksi potkaisi autoni oveen. Ajatelkaa, tällainen käytös eikä lähistöllä ollut muita naaraita kuin oma rouvani. Taisi kaverilla kuitenkin olla soidinmenot päällä, niin kuin metsoillakin keväällä. Porokin on agressiivinen muutaman viikon syksyllä, rykimäaikana. Ihmisen rykimä kestää koko vuoden ja vuodesta toiseen.

Olin yrittäjänä yli 30 vuotta. Palkkasin töihin sekä miehiä että naisia. Jälkeenpäin olen monesti todennut, että minulle jäi vaikutelma kuin miehet olisivat turhamaisempia kuin naiset. Kerronpa esimerkin.

Perustin ensimmäisen ulkomaisen tytäryritykseni 1970-luvun lopulla Ruotsiin, Tukholmaan. Toimisto oli Kungsgatanilla. Vietin Ruotsissa lähes kaikki arkipäivät ja nukuin toimistossa lehtikasan päällä, koska hoteliin ei vielä silloin ollut varaa. Myöhemmin, kun yritys menestyi ja perustin seuraavan tytäryrityksen Englantiin, ajattelin, että täytyyhän Ruotsin yritykselle valita vetäjä, toimitusjohtaja.

Olin hieman epävarma ja turvauduin yrittäjäurani aikana toisen ja viimeisen kerran konsultin apuun. Valitsin miehen, jota minulle suositeltiin. Hän sai hyvän palkan, hyvän tittelin ja työsuhdeautokin oli Bemari. Mies näytti ihan johtajalta, mutta ei hänen hommistaan mitään tullut. Sen verran olin ruotsalaisesta yrityskulttuurista ehtinyt oppia, että annoin toimitusjohtajalle kenkää ja nimitin pienen toimiston lähes kaikki työntekijät hallitukseen: - Valitkaa toimitusjohtaja vaikka vuodeksi kerrallaan omasta porukasta ja hoitakaa hommat.

Porukka hoiti hommat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti