tiistai 29. heinäkuuta 2014

Pyörätuolin akku tyhjeni tanssilattialla

No. Kittilän Ihmiset  ry:n vuosittainen kesätapahtuma, vanhusfestarit, K65-illallistanssiaiset, yöjamit - rakkaalla lapsella on monta nimeä - on nyt sitten juhlittu. Kyllä oli mukavaa. Paikalla oli lähes 300 ihmistä. Mukavia, iloisia ihmisiä, melkein kaikki.

Kittilän ihmiset ry:n toiminnan ajatus on tuoda kunnan ikäihmisiä kuntoilemaan, rentoutumaan ja tapaamaan muita samanlaisia Leville sesonkien väliin jäävinä aikoina. Viime vuonna tilaisuuksissa oli lähes 3 000 käyntikertaa. Yhdistyksen periaate on, että osallistujille kaikki on ilmaista eikä julkista rahoitusta haeta.

Olemme me kuitenkin sen verran itserakkaita ja tyytyväisiä toimintaamme, että meistä olisi kivaa, jos muuallakin älyttäisiin, että paljon on asioita, joita voi itsekin hoitaa. Sellainen valtio, jossa naapurit ja kyläläiset ja kuntalaiset tapaavat toisiaan iloisesti, sellainen valtio on oikea hyvinvointivaltio. Kokeilkaa.

Yritin selittää tätä yhdistyksemme toimintaperiaatetta muutama vuosi sitten Hesarin pääkirjoitustoimittajalle. Omasta mielestäni me olemme hyviä. Kuitenkin, kun mainitsin sanan Levi, tämä sanoi: - Hyvä yritys. Ja sulki puhelimen. Jälkeenpäin olen ajatellut, että tapamme toimia ei välttämättä mahtunut tämän toimittajan maailmankatsomukseen. Tai ehkä hän ei jaksanut paneutua asiaan ja luuli, että markkinoin Leviä.

Teki kuka mitä tahansa, niin aina joku on poikkiteloin. Toisaalta, jos hyvin myy, niin ihmisillehän voi myydä vaikka kakkaa pussissa. Sitten on semmoinenkin kansanviisaus, että yksi pilaantunut omena pilaa koko korillisen.

Kymmeniä vuosia sitten SDP lähenteli Neuvostoliiton kommunistista puoluetta ja lähetti valtuuskunnan Moskovaan. Etukäteen oli sovittu, että Paasio käyttää puheenvuoron, Raatikainen käyttää puheenvuoron, mutta Koikkalainen ei sano mitään. Istuivat Kremlissä Brezhnev pöydän toisella puolella. Ensimmäisen puheenvuoron pyysikin Koikkalainen: - Missä täällä on vessa?

Jos ihmisellä on hätä, pitää uskaltaa pyytää apua.

Helsingissä meillä oli hyvin aktiivinen poliittinen yhdistys. Muutin Englantiin. Kun palasin Helsinkiin kysyin, mitä yhdistykselle kuuluu: - Toiminta lopahti. Yksi ihminen käyttäytyi kokouksissa niin suulaasti ja ikävästi, että ennen pitkää kukaan ei enää viitsinyt tulla paikalle.

Mekin olimme päättäneet, että K65-tanssiaisiin tulevista ne, jotka haluavat asua yksin 2-hengen huoneessa, maksavat siitä 10 euroa. Mikään muu ei maksanut mitään.Tulijoille tämä oli ilmoitettu kutsukirjeessä.Yksi äijä ei tästä tykännyt, mutta tuli kuitenkin ja rähisi vastaanotossa. Säästi 10 euroa, mutta pahoitti monen mielen.

Taito puolestaan ei valittanut mistään. Hän tuli tanssiaisiin akkukäyttöisellä pyörätuolilla, tanssi istualtaan ja taitavasti, pyörähteli muiden mukana. Pyörätuolin akussa riitti virtaa lähes illan viimeiseen valssiin.

Rouva otti taas hyvän kuva. Hotel Levi Panoraman pihalla porokin tarkkaili tyytyväisenä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti