lauantai 13. syyskuuta 2014

Kurkusta kiinni ja ravistukseen

Rouva teki pitkän ostoslistan ja sanoi, että Potkulautamies saa käydä kaupassa. Listalla oli myös herkkukurkkuja. Viikin Prisman tynnyrissä oli kuitenkin jäljellä vain muutama. Sattumalta ohi harpponut mies pysähtyi sen verran, että ehti kertoa huomauttaneensa asiasta henkilökunnalle ja että lisää oli tulossa.

Jäin pieni muovipussi kourassa odottelemaan. Paikalle tuli toinenkin kurkunostaja, jota valikoiman vähyys ei haitannut. Hän valitsi pihtien väliin yhden ja alkoi ravistella sitä. Ihan oikeasti ravistella ja pitkään, kymmeniä kertoja. Ajattelin, että onkohan äijän kotona mennyt riitelyksi. Mies huomasi ihmettelyni, kääntyi ja tokaisi:

- Täytyy ravistella vesi päältä pois, että ei joudu siitäkin maksamaan.

Voi jukra. Minä en kehdannut kurkkujani ravistelemaan. Kahden valitsemani kurkun hinnaksi vaaka punnitsikin sitten 0,60 euroa. Paljonkohan edelläni yhden kurkun ostanut äijä säästi?

Latelin ostokseni potkulaudan ostoskoriin. Irroittelin potkulautaa pyörätelineestä kun parkkihallin puolelta lähestyi kauhea meteli: hallista hurautti ulos pieni mopo. Ajattelin ääneen, että miksihän noin pienestä ajopelistä lähtee noin kamala ääni. Sain ihmettelyyni heti selityksen polkupyöräilijältä:

 - Pakoputkessa on liian ahdas reikä.

Potkulautailin takaisin Arabianrantaan tavallista reittiäni, joka alussa kulkee kuuloetäisyydellä Lahden mottoritiestä. Moottoritieltä kuuluu tasainen henkilöautojen ja raskaiden ajoneuvojen renkaiden synnyttämä humina. Nyt huminan keskeltä erottui kovana moottoripyörällä päristelevän aiheuttama melu, ylitse muiden.

Muistin kotipihalla räksyttäneen pienen koiran, joka piti kovaa meteliä itsestään. Koiran omistaja oli todennut selitykseksi: kun sillä on niin suuri ego.

Tällä kertaa kotipihalla meteliä pitivät "puutarhurit". Kaikki heidän työkalunsa toimivat polttomoottorilla. Ei ollut haravaa, oksasaksia eikä muitakaan perinteisiä työkaluja. Jalkakäytäväkin putsattiin puhaltimella.

No!, tämä on kaupungin äänimaisemaa. Tähän maisemaan kuuluu myös kännykät, joiden alkuvuosilta muistan tapauksen hammaslääkärin vastaanoton piskuisesta odotushuoneesta. Pari meitä odotteli vuoroansa, kun joukkoon liittyi silloinen ympäristöministeri, vuosia sitten.

Ensi töikseen ministeri otti kännykkänsä ja alkoi soitella. Me muutama mulkoilimme välillä toisiamme, välillä ministeriä. Kun ministeri oli lopettanut puhelunsa uskalsin tokaista, että kun "te puhuitte ympäristönsuojelusta, niin eikö melukin kuulu tähän aihepiiriin". Sain nopean vastauksen:

- Jos ei kestä, niin pitää muuttaa Arkangeliin.

Hä!


No!, pitäisikö muuttaa Bhutaniin?





1 kommentti:

  1. Huh. Ministerillä oli toki sana ja paljon sanoja hallussaan. Ja kännykkä. Olikohan hän koskaan käynyt Arkangelissa?

    VastaaPoista