sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kuolemantuomio lumiukoille

Kysyin rouvalta, saanko minä muusata perunat. Meillä on keittiössä  nimittäin sellainen työnjako, että rouva tekee muusin. Minun muusini on minun mielestäni parempaa, mutta rouvan mielestä siinä on liikaa rasvaa. No, haeskelin muusinuijaa, löysin sen ja muusasin perunat. Rouva hoiti muusin viimeistelyn.

Seuraavana aamuna tyhjensimme tiskikonetta. Otin sieltä muusikattilan ja muusinuijan ja sain ahaa-elämyksen: oivalsin, että muusinuijan paikka on samassa kaapissa kattilan kanssa. Eipä tarvitse enää etsiskellä muusinuijaa.

Minulle tuli hyvä mieli, mutta oivalluksellani ei ihmiskunnalle ole mitään merkitystä. Millä sitten on? No!, ainakin pääekonomistit ovat tärkeitä. Täytyyhän niiden olla, koska uutisissakin niitä haastatellaan jatkuvasti. Etujärjestöillä oma pääekonomisti, pankeilla on oma pääekonomisti, tutkimuslaitoksilla on oma pääekonomisti.

Palasimme rouvan kanssa Pariisista ja lueskelimme matkalla The Daily Telegraphia. Lehdessä kerrottiin, että Goldman Sachs, pankki joka muutama vuosi sitten ennusti, että raakaöljyn tynnyrihinta nousee 200 dollariin, on madaltanut ennustettaan. Nyt pankki ennustaa, että hinta pysytteleekin jonkin aikaa lähellä 40 dollaria tynnyriltä.

Pääekonomistien ennusteilla on vaikutusta. Pankkikriisillä ja sitä seuranneella taantumalla on ollut merkitystä. Kreikankin merkitys on kasvanut.

Vanhat hokemat pitävät paikkansa, niinku sekin, että "oppia kantapään kautta". Ehdotan: etujärjestöihin, pankkeihin ja tutkimuslaitoksiin palkataan kantapääpääekonomisteja.

Ruhollah Khomeini langetti fatwalla kuolemantuomion Salman Rushdielle. Luimme The Daily Telegraphista, että Saudi Arabiassa uskonoppinut Mohammad Saleh Al Minjed on nyt julkistanut fatwan lumiukkojen rakentelua vastaan. Tammikuussa Saudi Arabiassa on ollut lumimyrskyjä. No!, kotona saimme lukea lehdestä, että jumalanpilkkaoikeudenkäynti Hannu Salamaa vastaan alkoi tasan 50 vuotta sitten, ihan äskettäin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti