torstai 14. tammikuuta 2016

Arkijärki ei jäädy

Rouva löysi Stokkan kanta-asiakastarjouksista mieleisensä pipon: "Potkulautamies saa käydä ostoksilla". Olemme lähdössä etelämmäksi Eurooppaan ja Rouvan mielestä tarjouksessa ollut pipo vaikutti lämpimältä, tyylikkäältä, mutta kuitenkin sellaiselta, että lämpimässä se helposti mahtuu puseron taskuun. Käytännöllisesti tuumattu.

Rouva käytti tässä päätöksessään arkijärkeä. Kuulin tämän termin "arkijärki" ensimmäisen kerran pari päivää sitten Yle:n uutisissa. Kuusamon Rukalla rinteessä itsensä loukkaantuneita hoitava lääkäri antoi ohjeen, että laskettelussa pitää käyttää arkijärkeä eikä yrittää liian vaikeita temppuja.

Yle raportoi Saimaan norpasta, jonka kalastaja oli pelastanut. "Jään päälle vangiksi joutunut, nettihitiksi nousseelta videolta tuttu norppa ei pelännyt ihmistä vaan pyrki lähemmäs auttajiaan. Asiantuntijan mukaan norppa kyllä pelkää ihmistä, mutta tässä tapauksessa uupunut seikkailija ymmärsi saavansa apua."

Norpalla on arkijärkeä.

Muutama vuosi sitten New Scientist kirjoitti Oxfordissa korpilla tehdystä kokeesta. Linnulle annettiin suora pätkä rautalankaa sekä koeputki, jonka pohjalla oli ruokaa, toukka. Lintu otti nokkaansa rautalangan pätkän ja yritti noukkia sillä toukan. Ei onnistunut. Vähän aikaa korppi kallisteli päätään, tutki ongelmaa, taivutti nokallaan rautalangan päähän koukun ja noukki toukan.

Korpillakin on arkijärkeä.

Yksi juttu, joka norpalta ja korpilta puuttuu, on tämä ihmisten elämää hallitseva sunnuntaijärki.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti