Palasimme Rouvan kanssa Ranskasta. Olen aina ollut sitä mieltä, että jokaisella matkalla parasta on kotimatka, tulo takaisin kotiin. Parin viikon kuluttua me taas kuitenkin mietimme: olis se kiva lähteä käymään jossakin.
Kävimme Pariisissa auttamassa tytärtämme, kun hän perheineen muutti uuteen kotiin. Kävimme myös Nizzassa. Ajatus oli nauttia olosta Välimeren rannalla, mutta sairaus oli heikentänyt Rouvaa niin, että päivisin ulkoilimme vain syömään. Onneksi ruoka oli hyvää.
Junamatka Nizzasta takaisin Pariisiin opetti meitä. Varatut paikkamme olivat 2-kerroksisen junan alakerrassa. Alakerran ikkunat olivat likaiset ja koko vaunuosasto haisi kuselle. Rouva kehottikin jo alkumatkasta: muutetaan yläkertaan. Minä koin oloni turvalliseksi meille varatuilla paikoilla. Yläkerrassa olisimme ehkä istuneet myöhemmin junaan tulevien paikoille: eikös olisi ollut noloa. Anteeksi!!
Rouva jankutti asiasta tunnin ja muutimme yläkertaan. Kukaan ei ilmestynyt vaatimaan paikkoja, joille istuimme.
Alakerrassa voimakaan hajun aiheutti hajonnut vessa. Muut matkustajat olivat jääneet kiltisti paikoilleen. Minulle turvallisuuden tunne ja ajatus,että "istun tässä kun minulle oli varattu tämä paikka" oli tuntunut vaivattomalta. Oli hyvä, että Rouvan kanssa kiipesimme matkustamaan ylempään kerrokseen. Kyllä matkanteko vaunun ylemmässä kerroksessa oli mukavaa - ikkunat olivat puhtaat eikä alakerran kusikaan haissut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti