tiistai 8. maaliskuuta 2016

Rehellisiä ja epärehellisiä rosvoja

Ei ihmisen aina tarvitse olla iloinen ja hyvällä tuulella. Minäkin nousin tänään, niin kuin sanonta kuuluu, väärällä jalalla. Sitten Rouva vielä sanoi, että Potkulautamies saa viedä Rouvan terveysasemalle. Rouvan aika oli 10.15. Oikein meille ei meinannut tulla sopua, lähdetäänkö matkaan 9.45 vai 9.55 - meiltä Vallilan terveysasemalle on lyhyt matka.

No, lähdettiin. Matkalla kiinnitin huomion kaikkeen ärsyttävään, tai siis kaikki ärsytti. Yksikin pipopäinen nuorimies ylitti katua kuulokkeet korvilla ja jauhoi vielä purukumia samaan aikaan. Ajatelkaa, teki kolmea asiaa yhtäaikaa. Itse asiassa aikamoinen lahjakkuus - kelpaisi vaikka USA:n presidentiksi.

Rouva oli terveysasemalla. Potkulautamies sai sinä aikana käydä lähikaupassa ostamassa mustaleimaista emmentalia. Lähikaupassa iloinen kassarouva kysyi: - Kuinka Rouva voi? Kerroin, että on käymässä terveysasemalla. Kassarouva antoi pienen pussillisen karkkeja:  - Terveiset rouvalle. Hyvää Naisten Päivää!

Mielialani kohentui kummasti. Kotitalon ulko-ovella tapasin vielä postinjakajan. Ehdin avata hänelle oven. - Ei ole antaa palvelurahaa, hän hymyili. Töksäytin takaisin: - No, sittenhän meitä on tässä kaksi köyhää. Olimme yhtä mieltä siitä, että näin on hyvä ja tasavertaista.

Pari päivää sitten purin huonotuulisuuttani otsikolla: Aatteet muuttuvat muovijätteeksi. Siinä todettiin, että "Hakaniemi on veroparatiisi". Eilen Ylen ohjelmistossa oli  MOT otsikolla: Kapitalistin tilipäivä. Ymmärsin, että tosirikkaat  eivät maksa osingoistaan veroa, vain pikkuvarakkaat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti