torstai 26. tammikuuta 2017

Start-upit ennen ja nyt

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa siivota työpöydällään olevan paperikasan. Kasassa oli muutama kierrelehtiö, jonka jokaisen parille ensimmäiselle sivulle olin kirjoitellut muistiin mieleeni juolahtaneita oivalluksia. Yksi lehtiö olisi riittänyt. Lisäksi kasassa oli lehdistä leikeltyjä juttuja, joissa ajattelin olevan rakennustarpeita blogeihin, joita joskus ehkä kirjoittaisin. No, olihan kasassa maksettuja laskuja, vakuutussopimuksia - papereita, jotka olisi pitänyt mapittaa.

Ihan sotkuinen kasa paperia. Mieltäni kuitenkin virkisti kymmeniä vuosia sitten lukemani tieto, jonka mukaan tehokkaiden ihmisten työpöydillä paperit on huiskin haiskin, sekaisin. Jos työpöydällä paperit on siisteissä pinoissa niin työaika kuluu asioiden lokeroimiseen. No, nyt edetään kohti työpöytiä, joilla on näppäimet ja näyttöpääte eikä paperin paperia.

Järjestelin paperikasaa - aika moni paperi meni roskiin. Iso kasa jäi vielä työpöydälle, päällimmäisenä Hesarin juttu otsikolla: "Maailmanvalloitus hiuskaupalla". Juttu on nuoresta ruotsalaisesta naisesta, joka halusi rakentaa hiustenpidennyksestä ja myynnistä busineksen. Mutta pankista ei herunut lainaa."He eivät uskoneet,että idea toimisi, koska eivät olleet koskaan kuulleet hiustenpidennysten myynnistä verkossa."

Nyt Ida Backlund on 32-vuotta, työllistää yli 50 ihmistä ja hiuspidennyksiä myydään netissä asiakkaille yli 60 maassa.

Tämän luettuani ajauduin ajatuksissani väkisinkin vuoteen 1975. Ihan samanlainen kokemus. Pankinjohtaja: - Ei tommosella ajatuksella ole tulevaisuutta. Kun 1999 myin yritykseni, sillä oli tytäryrityksiä yli 10 maassa ja sen palveluja käytti 160 maailman 500 suurimmasta yrityksestä.

No, mitä minä haluan sanoa? Haluan sanoa, että ei kehitys lähde ylhäältä alaspäin vaan alhaalta. En ole koskaan kuullut komiteasta, joka olisi keksinyt mitään merkittävää, ei edes hehkulamppua. Puhelimenkin keksi italialainen Antonio Meucci. Miehellä ilmeisesti ei ollut yhtään tuttua pankinjohtajaa, joka olisi rahoittanut hänen keksintönsä patentoinnin. "Ei puhelinta ole olemassa eikä semmosta voi rahoittaa".

Alexander Graham Bell esitteli telephonen 1876.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti