torstai 12. tammikuuta 2017

Turha ajatella - algoritmi hoitaa sen puolestasi

Hesarissa oli taas hyvä juttu, algoritmeistä. "Algoritmi on toimintaohje, joka annetaan koneelle tai robotille." "Algoritmi on esimerkiksi resepti, joka kertoo, miten munakas tehdään." "..ainesosat ja asioiden suoritusjärjestys".

Minun algoritmini toimii. Rouva sanoi muutama päivä sitten, että Potkulautamies saa käydä Hakaniemen hallissa ostamassa kalaa. Tiesin tasan tarkkaan miten ja missä järjestyksessä toimia. Säätila oli kurja, niin kurja, että en viitsinyt edes kävellä bussipysäkille - menin omalla autolla.

Lähdin matkaan ja ajoin pitkin Hämeentietä. Liikennevalot syttyivät autoille punaiselle ja jalankulkijoille vihreäksi. Pysähdyin. Viereiselle kaistalle pysähtyi toinen auto. Siinä me kaksi kuskia sitten viheltelimme ja näpyttelimme sormenpäillä rattia ajan kuluksi: jalankulkijoita ei näkynyt missään. Yksi oli, mutta sekin oli ehtinyt jo vilahtaa näkymättömiin kulman taakse.

Jalankulkija oli painanut liikennevalotolpassa olevaa nappia ja vasta sitten katsonut onko autoja tulossa. Ja kun ei ollut näköpiirissä autoja, jalankulkija ylitti tien ja käveli päin punaisia. Englannissa liikennevaloille algoritmeja kirjoittaa fiksut ihmiset: valo vaihtuu autoilijoille punaiseksi, on hetken punainen ja vaihtuu sitten keltaiseksi vilkkuvaloksi. Sitten autoilija saa ajatella ihan itse: jos ei ole jalankulkijaa ylittämässä tietä, voi autoilijakin jatkaa matkaansa.

Algoritmit eivät ohjaile vain liikennevaloja. Kävin pari päivää sitten Yliopiston Apteekista hakemassa reseptillä itselleni lääkkeitä. Yleensä yhdellä hakemisella saa lääkkeet kolmeksi kuukaudeksi. Kelan virkailijat olivat kirjoittaneet uusia algoritmejä: kolmen kuukauden pakkaus ei enää ollut kelakorvattava. Nuori farmaseutti ajatteli ja neuvoi: - Ota kolme pienempää pakkausta. Ne ovat kelakorvattavia ja säästät 40 euroa.

Muutama kymmenen vuotta sitten oli ihan samanlainen tilanne. Professori totesi, että "nämä 40 mg:n tabletit eivät enää ole kelakorvattavia". Professori kirjoitti reseptin: "2x20 mg tablettia päivässä". Nämä 20 mg:n pillerit olivat vielä korvattavia.

Lyhyen ja ytimekkään algoritmin kuulin kun apteekissa käyntini jälkeen odottelin pysäkillä bussia. Tien toisella puolellakin oli pysäkki ja linja-auto tulossa. Muutaman kymmenen metrin päässä pysäkiltä äiti työnsi lastenvaunuja ja kiirehti ehtiäkseen bussiin. Perässä laahusti mies, jolla oli useampi pussillinen ostoksia kummassakin kädessä. Vaimo lähetti algoritmin: - Juokse! Juokse! JUOKSE!!!













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti