Apua! Olen yksin!

Eilen oli kaunis aurinkoinen päivä eikä tuulikaan haitannut. Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea Hakaniemen hallista Ismon kaupasta tryffeliöljyä. Olin jo viikko sitten aloittanut potkulautakauden, huoltanut sen kevätkuntoon ja nautin ajatuksesta potkulautailla Hakaniemeen. Päivä meni kuitenkin täysin piloille: takakumi tyhjä. Hiekoituksen pienet terävät kivet olivat rikkoneet renkaan. Eipä juuri naurattanut.

Tänään päivä näytti aamulla tosi ankealta: pilvistä, kylmää ja kova tuuli. Ajelin aamupäivällä autolla Viikin Prismaan. Marketin ulko-oven vieressä seisoi tupakalla huomiohaalareihin pukeutunut nainen ja mies. Heidän selkänsä takana seinässä luki: KOIRAPARKKI. Huomautin, että "teidät  on jätetty koiraparkkiin".

Mies vastasi välittömästi, että "minä olen kaapelinvetokoira". Nainen veti hupun päähänsä. Kas, siinä oli kaksi korvaa kuin koiralla. Ja kyllä meitä kolmea nauratti.

Alkossa kävin tarkistamassa olisiko Rouvan mieliviiniä hyllyssä. Oli. Ostin ja aloitin kassalla keskustelun siitä kuinka suomalainen viinakauppias on ollut aikaansa edellä. Alkoholiliike otti oman kanta-asiakaskorttinsa käyttöön jo vuonna 1944. Ihan aito omistajakortti - kansa Alkon omistaa.

Viinakortti ei ollut muovia eikä asiakkaalle jaettu bonuksia eikä kanta-asiakasalennuksia. Ainakin yksi yhteinen piirre näiden nykyisten kanta-asiakaskorttien kanssa kuitenkin oli: asiakkaan ostokset rekisteröitiin tarkasti. Ja kyllä meitä viinakaupan kassan kanssa nauratti.

Myöhemmin päivällä menin bussilla keskustaan. Bussin etuosassa istui muutama lapsi ja heidän äitinsä. Lapset juttelivat äänekkäästi keskenään: lapsilla oli hauskaa, mutta myös asiaa: - Äiti, mulla on pissahätä! Mulla kans!

Otin alla olevan kuvan tällä samalla bussimatkalla. Kuvassa ihminen on sulkenut viereisen paikan laukullaan, "lähelläni ei ole tilaa". Jos hän olisi aito kuin lapsi, hän huutaisi: - Apua, minä olen yksin!

Hanaa!

Ihan tavallinen sunnuntaiaamu. Lueskelemme aamun lehteä. Maailma, josta  kuvin ja kirjoituksin kerrotaan, huokailuttaa. Menen täyttämään kahvikuppini, kun Rouva parkaisee: - 25 ihmisen työyhteisössä kukaan ei kysyttäessä tiennyt firman siivoojan nimeä!

Rouva luki Hesarista Juha-Pekka Raesteen kirjoitusta "Yksinäisyys töissä on vaiettu ongelma". Minäkin luin kirjoituksen ja sain tietää, että siivooja, jonka nimeä kukaan ei tietänyt, oli siivonnut työkavereiltaan jääneitä sotkuja yli 10 vuotta.

Myöhemmin päivällä Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea marketista kaljaa. Menin autolla ja otin mukaani kopan. Marketissa täytin kopan kaljatölkeillä - siihen mahtui nipin napin 16 tölkkiä. Kassalla koin tarvetta selitellä, että vien nämä kaljat ensinnä autoon ja palaan ruokaostoksille. Samalla vitsailin, että kopallinen kaljaa on raskas kantaa. "Kotona tulee hanasta kylmää ja kuumaa vettä, eikö talossa voisi olla kaljahanakin."

Tähän kassarouva: - Sehän olisi hyvä tuotekehittelyn paikka. Asutko kerrostalossa?

Vastasin, että asun ja oivalsin, että kaljahana kotona ei sittenkään taida olla hyvä idea: naapurit lappaisivat jatkuvasti kylässä.

Kassarouva totesi tähän, että "meidän talossamme tällaista ongelmaa ei syntyisi". "Meidän talossamme naapurit eivät edes tervehdi toisiaan."

Kiitos! Kiitos! Kiitos!

Moro Olli! Kirjoitit, että sosiaalisessa mediassa ei pitäisi niin kauheasti keskittyä toisten haukkumiseen vaan kiittämiseen. Kiitos! Kiitos Rouva, että sanoit, että Potkulautamies saa hakea apteekista pussillisen lääkkeitä. Apteekkireissulla tapasin, ihan laskin, 11 ihmistä, joiden kanssa juttelimme pitkään. Kiitos, oli kiva jutella.

Hauskin ja villein keskustelu oli bussissa. Luokallinen pieniä Puistolan koulun oppilaita oli ollut retkellä ja tutustuneet leikisti työelämään. "Me kaikki teimme töitä. Saimme palkkaa. Siellä oli pankkikin." Keskustelin iloisten ja innostuneiden lasten kanssa. Lähtiessään yksi lapsista sanoi: - Kiitos, oli mukava jutella.

Tällä viikolla ajelin, koska oli hyvä keli ajella, Helsingistä Parkanon sairaalaan näyttämään anopille lasten lähettämiä kuvia. Anoppi tykkäs. Kiitos lapset!  Menomatkalla Parkanoon pysähdyin Tampereella ja kävin Nekalassa kuvaamassa varhaisen lapsuuteni maisemia: Nekalan kansakoulu on ihan samanlainen kuin 65 vuotta sitten. Kiitos ensimmäinen opettajani Irmeli Manninen tuestasi ja kiitos, että ei tarvinnut aloittaa opintietä homekoulussa.

Pysähdys oli antoisa matka menneisyyteen. Kuvasin Koskuentiellä Nekalassa talon, jossa aloin elää 72 vuotta sitten. Yhden paritalon mittainen tienpätkä on täynnä hyviä muistoja. Meidän taloamme vastapäätä on ns.Takon talo, jossa Pekka Salo (Ransu TV2) kasvoi ja jonka avonaiselle ikkunalle Pekan äiti oli laittanut leipomuksia jäähtymään. Minä olin taapertanut ikkunan alle ja kertonut: - Leipoo ne meilläkin, mutta ei ne mulle anna. Kiitos rouva Salo pullasta!

Jo toisen kerran, kun olen ajanut Tampereelle talvisessa korkeapaineessa, olen kaupunkia lähestyessäni törmännyt päästöihin, jotka harmaannuttavat maiseman kuin sumu. Kiitos, että opin ymmärtämään, miksi Pariisissa on korkeapaineen vallitessa epäterveellistä hengittää. Tänään oli korkeapaine, eikä tuullut. Sain ottaa kuvan meidän parvekkeelta Herttoniemeen: savu, joka tuli piipusta ei noussut ylös eikä tuuleen. Kiitos, sain hyvän kuvan (alla).

Viimeisen kiitokseni esitän Trumpille. Kiitos, että asetuit ehdokkaaksi ja että tulit valituksi. Presidenttejä ja kuninkaita ja jumalan edustajia maan päällä on perinteisesti lähestytty nöyrästi, katse maahan luotuna. Kiitos, että meillä alamaisilla nyt on ensimmäisen kerran mahdollisuus nähdä, että tavallisia mölliköitähän te valtaapitävätkin olette.

Kiitos!

Maailmanpolitiikan arkipäivää

Tänään on sunnuntai. Päivän sääkuva on harmaa, mutta ensi viikolla, ennusteiden mukaan, on pakkasta ja aurinkoista. Säätä onkin opittu ennustamaan melko hyvin, niin hyvin, että naapurissa Ruotsissa television pekkapoudat ovat saaneet katsojilta vihapostia siitä, että povaavat huonoa säätä: - Ennustakaa kauniita ilmoja, niin saamme paremman sään!

Säätieteilijät, vastoin joidenkin käsityksiä, eivät voi vaikuttaa tulevaan säähän. Taloustieteilijät sentään voivat, ainakin hitusen: - Kaikki indikaattorit, tilauskirjat, työllisyys ovat vihdoinkin plussalla. Tämmösen ennusteen jälkeen mieli on valoisa ja on kiva ryhtyä hommiin.

No, tänään sunnuntaina olimme Rouvan kanssa molemmat sitä mieltä, että saamme viettää leppoisan lepopäivän. Lueskelemme lehtiä, käymme saunassa, rentoudumme ja jos tulee mieleen jotain sanottavaa, niin voimme vaikka kirjoitella blogeja, ihan omaksi iloksemme.

Lueskelin Hesaria. Heti ensimmäisellä aukeamalla uutisoitiin, että "Trumpin epäillään aikovan hyväksyä ulkomailla sijaitsevien kidutuskeskusten avaamisen uudelleen". Toivottavasti tämä on ennustettu korteista eikä ole talous- eikä säätieteilijöiden arvaus.

Ulkomaat-osiossa kirjoitetaan Ranskan presidentinvaaleista, että "Korruptio on perinteisesti ollut herrojen huvia". En tiedä olisiko tämä mielipidetieteilijöiden arvaus, mutta ehdokas Fillon näyttää putoavan kisasta pois, koska hänen "väitetään käyttäneen yhteisiä varoja väärin".

Ei tarvitse olla edes tähtitieteilijä, kun voi ennustaa, että keksipä joku mitä tahansa uutta: ruudin, uskonopin, demokratian, kirjapainon, internetin, niin aina joku toinen keksii, miten sitä voi käyttää väärin, vaikka valtaan tai muuten varastamiseen.

Sunnuntai oli kääntynyt iltapäivään. Rouva sanoi, että Potkulautamies saa kirjoittaa bloginsa valmiiksi, "minä haen lähikaupasta piparjuuritahnaa". Ei ollut piparjuurta oli saintpaulioita ja ranskalaista sinappia.

Ystävänpäiviä tarjouksessa

Hyvää ystävänpäivää! Turha innostua huomauttelemaan, että ystävänpäivä on vasta lähes kahden viikon kuluttua. Kyllä se on jo nyt, noin markkinointimielessä. Kävin tänään nimittäin Arabian kauppakeskuksessa - Rouva oli sanonut, että Potkulautamies saa hakea K-marketista kananmunia. Kauppakeskuksen aulassa sesonkikauppias kasasi myyntipöydälle pieniä iloisia tavaroita myytäväksi. Kysyin, että mikä juhlapäivä nyt on tulossa. "Ystävänpäivä!"

Singaporessa, jos oikein muistan, joulukatu avataan jo heinäkuussa. Ho! ho! ho!

Hyvä ystävä, minun on pakko kertoa sinulle, että bussissa sain tänään taas uuden ystävän. Tämä ystävä on runsaan vuoden vanha. Hän katsoi minua ja minä häntä. Hymyilimme. Vilkutin ja hän vilkutti. Ystäväni leikki piilosta vetämällä välillä piponsa silmilleen. Kun lähdin bussista vilkutin ja ystäväni vilkutti.

Hyvä ystävä, älä nyt kuvittele, että vain vauvat olisivat avoimia, ennakkoluulottomia ja ystävällisiä. Pari päivää sitten istahdin bussissa etupenkkiin harmaatukkaisen miehen viereen. Liian usein näkee, että matkustaja täyttää viereisen penkin kassillaan. Tämä harmaatukkainen mies piti kassia sylissään: hän ei arastellut sitä, että joku ihan vieras ihminen saattaisi istua viereen.

Vaihdoimme uuden ystävän kanssa pari sanaa. Olimme hetken hiljaa. Sitten olimme yhtä mieltä siitä, että kun aamulla kello 8 on valoisaa, niin se on hyvää kehitystä kevääseen. Ystäväni kertoi, että oli loukannut olkapäänsä poistuessaan bussin keskiovesta. Kaikenlaista me juttelimme siitä huolimatta, että ystäväni kertoi, että "minulla on uudet hampaat ja vähän vaikea puhua".