tiistai 23. tammikuuta 2018

Jobo III

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa kirjoittaa blogin. Meilahdessa toimintaterapeutti oli neuvonut harjoittelemaan tavanomaisia päivittäisiä toimintoja.Aloitin kirjoittamisen Meilahden tornisairaalan 7. kerroksen ikkunan ääressä . Työotsikoksi kirjoitan yleensä Jono. Nyt vasemman käden sormet harhailivat n:n tilalle b:n ja työotsikoksi tuli Jobo.JoboIII siksi, että samat sormet poistivat kaksi kertaa kaiken siihen mennessä kirjoittamani.Toimintatrpia on rskasta.

 7. kerroksen ikkunasta ktseli ulos myös toinen huonekaverini Pekka: - Tänä vuonna ei varmaan kevätjäillä hiihdellä. Humallahden rannoilla vesi on peittänyt ohuen jään. Pekka muisti talvia, kun Töölössä pystyi lähtemään hiihtolenkille heti kotikerrostalon ulko-ovelta. "Lätkää pelattiin Mechelininkadulla. Paavo Nurmi, joka menestyi juoksijana ja liikemiehenä oli Töölössä pyörätuolista istuviltaan antanut narisevalla äänellä Pekalle neuvon:"Nuori mies.älä koskaan ala juokseeen! Tällaiseksi siitä tulee."

Toinen huonekaverini Olavi katseli mustelmia kyljessään ja siteerasi  - Vanhuus ei tule yksin.

Olavi on meistä kolmesta vanhin, kohta 90 v. Vaimonsa kuoleman jälkeen hän on asunut muutaman vuoden yksin kotona..Olin Meilahden tornisairaalassa viikon. Sinä aikana Olavia ei käynyt tervehtimässä yksikään sukulainen, kaveri tai naapuri, ei ketään. Olavi on vanha ja yksin.

Minut siirrettiin pari päivää sitten Meilahdesta Laakson sairaalaan kuntoutukseen. Pekka Pääsi kotiin perheensä luo. Rouva kävi Laaksossa kertomassa hyviä uuitisia: tyttäret ovat tulossa kodeistaan Yangonista ja Paiisista käymään Helsingissä - aiomme neuvotella minulle viikonloppulomaa sairaalasta. Pekkakin kävi ja kertoi Olavilta terveisiä.

Yli 10 vuotta sitten: rakensimme Leville rinteen juurelle ja golfkentän viereen komean mökin. Asuimmekin Kittilässä kuntalaisina muutaman vuoden. Rouva kirjoitti kirjoja. Eleonor, nyt 3 v, syntyi Pariisiin. Nuoremman tyttäremme häitä juhlitiin Bhutanissa, nyt hän ja Sami asuvat ja työskentelevät Myanmarissa.  Yngonista ja Pariisista on pitkä matka Helsinkiin ja matkaa vielä Helsingistä Kittiläänkin. Lisäksi Rouvan käynnit läkärissä ja terveyskeskuksessa ovat lisääntyneet. Viiden viikon välein hänelle tiputetaan päiväsairaalassa lääke suoraan suoneen. Matka  Helsingistä Kittilään on pidentynyt. Päätimme myydä Levin asuntomme.

Pääsimme maaliin. Tammikuun alussa lensin Kittilään lajittelemaan Tavaroitamme: roskiin, kierrätykeen tai  Helsinkiin. Kiitos Annikki ja Ilona avustanne! Lapin Muutto ja Kuljetus Oy pakkasi ja ajoi muuttokuorman Helsinkiin sopimuksen mukaan ja taidolla Suosittelemme.

Muuttokuorma lähti Leviltä torstaina. Perjantaina aamulla vasen käteni tärsi eikä vasen jalkani tukenut seisomistani..Juhani ja Minna olivat Levillä tutustumassa mökkiinsä. Juhani soitti hätänumeroon. Kiitos!Sain ambulanssilla kyydin Rovaniemelle Lapin keskussairalaan . jossa todettiin: aivoverenvuoto.Rovaniemeltä Jenni ja Minna ajoivat minut Ambulanssailla lähemmäksi kotia Meilahteen Hyin ajoivat, vuorotellen.

Rovaniemellä AVH-yksikössä kehostani lähti monta piuhaa huoneen seinällä oleviin monitoreihin. Ruudulla näkyvät käyrät ja numerot välittivät tietoja kehoni terveydentilasta.Yksikää piuha ei välittänyt tietoja elämänarvoistani.Fyysisen terveydentilan romahtaminen nostaa, ainakin kohtauksen saaneeen itsensä ajattelemaan muitakin kuin veriarvoja. Kuulostaa itsestään selvältä toteamus, että rahan ja menestyksen merkitys vähenee - perhe ja ystävät, ihmissuhteet, nousevat elämän arvoja mitattaessa korkealle. Tämän niin kuin monen muunkin itsestään selvyyden ymmärtäminen edellyttää, että sen kokee.Vaikea on ymmärtää sana rakkaus, jos ei ole rakastanut.

2 kommenttia:

  1. Kolme vuotta sitten tein saman "retken" Meilanhteen ja Laaksoon. Hyvin hoitivat kun ensin uskoivat että a)olin todella sairas b) tunnistivat mitä sairastin. Siihen meni monta päivää ja oli hilkulla etten kuollut jo kotiin kun kyseessä oli aivokalvontulehdus. Niitä on vuodessa koko maassa vain 400, joten eivät tunnistaneet kun yksi tyyppioire puuttui.
    Ystävät löysivät kotoa ja toimittiavat tajuttomana sairaalaan.
    Siellä tajusin jotain rakkaudesta, vaikka minulla ei olekaan yhtään sukulaista, joka minua rakastaisi. Ystävät tulivat ja hoitivat asiani, kissasta lähtien.
    Tajusin, miten paljon minusta sittenkin välitetään. Minun rakkauteni ei ole tässä elämässä kelvannut juuri kenellekään, mutta ystävien huolenpito oli sellaista, että se kantaa vieläkin.
    Toivotan sinulle paranemista ja tulen mieluusti katsomaan, jos haluat, koska taidat olla tutussa paikassa. Minun sairaalareissuni kesti kuukauden ja tokenin lähes ennalleni. Mitä nyt prosenttilasku vähän hidastui.
    Toivon että kuntoudut oikein hyvin. Kun rakkaasi tulevat sinua tukemaan, se kantaa pitkälle ja vahvistaa.

    VastaaPoista
  2. Kari
    Pikaista paranemista!
    Terveisin Riitta ja Olli (Pilateksesta)

    VastaaPoista