En vaihda sähköpotkulautaan

Luin Hesarista totsikon: "Hallitus: 400 euron tuki sähköpyörän hankintaan" Lakimuutos, johon sähköpyörätuki (16,3 miljoonaa euroa kolmen vuoden aikana) sisältyy on osa kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman toimenpiteitä, jotka on tarkoitus julkistaa nyt perjantaina.

Hesarin jutusta saa käsityksen, että ajatus sähköpyörätuesta on haettu Ruotsista, missä on päätetty kannustaa sähköpyörän hankintaa maksamalla 25% ostohinnasta. Tuki on ollut keskimäärin 500 euroa/pyörä.

No, tottahan mallia voi hakea Ruotsista. Suosittelen liikenneministeriön viranhaltijoille, että Tukholman sijasta piipahtaisivat virka-matkalla keväisessä Pariisissa. Siellä jo narsissit kukkivat ja puistossa puut alkavat vihertää. Olisi viranhaltijoiden mukava istahtaa paistattelemaan päivää bulevardin laidalle pariisilaisen kahvilan terassille ihailemaan kuinka lapset, isät ja äidit sekä mummit ja vaarit liikkuvat potkulaudoilla iloisesti yhdessä leveällä jalkakäytävällä. Saattaisivat nähdä potkulautailevan virkamiehenkin siirtymässä tyylikäs puku päällään ja solmio kaulassa kokouksesta toiseen kokoukseen. Toimisi Helsingissäkin.

Saattaisi syntyä Suomen malli, ajatus, että suojellaan ympäristöä ja tueteaan potkulautailua. Ei ollenkaan huono ajatus. 400 euron perhe-tuki potkulautojen hankintaan olisi erinomainen ja edullinen tapa edistää lasten liikuntaharrastusta. Potkulautailu voisi olla perheelle yhteinen harrastus - yhdessäoloa ja laatuaikaa. Potkulauta on vanhukselle paljon turvallisempi tapa liikkua kuin polkupyörä "eikä voi olla paha, kun lapsetkin tykkää".

Potkulautailu on sosiaalinen tapa liikkua. Vastaankävelijän on helppo avata keskustelu kysymällä, "mistä noita saa?". Sähköpolkupyörä vain suhahtaa ohi, on kiire ja mahdoton tervehtiä tuntemattomia: moro, moro, moro, moro...

Potkulutailu on myös terveellistä liikuntaa, sekä mielelle, että keholle. "Potkulautailu vahvistaa lihaksia, erityisesti alaselän, pakaran ja reiden takaosan lihaksia. Kuntoilukäytössä potkulauta on 25-30% polkupyörällä ajoa tehokkaampaa."

Sitä paitsi potkulauta on virallisesti jalankulkijan apuväline. Potkulaudalla liikutaan jalkakäytävällä eikä ole tarvetta investoida potkulautateihin.

Minulle potkulautailu on hyötyliikuntaa: kuljen kauppamatkat potkulaudalla. Rouva aina keksii jotain haettavaa. Tänään Rouva lähti autolla terveyskeskukseen ja huikkasi lähtiessään, että Potkulautamies saa hakea marketista puuroryynejä. Kuten oheisesta eilen otetusta kuvasta näkyy ostoskori potkulaudassani on pieni (vetää kuitenkin 12 juomatölkkiä). Olenkin päättänyt ostaa isomman korin, joita niitäkin kotimainen Esla myy lisävarusteena. Sähköpolkupyörät ovat tuontitavaraa.

P.S. Tämän kirjoitettuani luin aamun Hesarin. Mielipidesivulla Tekniikan tohtori  Ilkka Korhonen kirjoittaa, että sähköpyörän akku kuormittaa ympäristöä. "Taloyhtiöt joutuvat lisäämään sähkön syöttöpisteitä pyöräkellareihin." "Sähköpyörän akku kuormittaa ympäristöä Akkuihin tarvittavan litiumin saatavuus heikentyy koko ajan, eikä akkujen kierrätykseen ole toistaiseksi olemassa hyvää tekniikkaa".

Potkulautakausi alkoi räntäsateessa

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea Viikin Prismasta kotimme uuteen jätteiden lajittelujärjestelmään pari koukkua rievuille ja pyyhkeille  - ja samalla "saat tuoda pullon hyvää punaviiniä".

En ole tänä vuonna vielä kertaakaan potkulautaillut. En ole uskaltanut - aivotapahtuma on vaikuttanut tasapainooni. Kipu vasemmassa lonkassa on vaikeuttanut liikkumista. Melkein naapurissa meillä on polkupyöräkorjaamo ja ajattelin, että vien potkulaudan keväthuoltoon ja jatkan siitä linja-autolla 506 Viikin Prismaan. Polkupyöräkorjaamon ovi oli suljettu riippulukolla. Minulle jäi kaksi vaihtoehtoa: joko talutan potkulautani takaisin kotitalon pyörävarastoon tai potkulautailen Prismaan.

En peruuttanut kotipihalle, potkulautailin Prismaan. Tein ostokseni - löysin hyvät koukut, mihin ripustaa rätit ja pyyhkeet. Edestakainen matka meiltä kotoa Viikin prismaan on lähes 6 kilometriä. Paluumatkan puolessa välissä potkulaudasta tyhjeni eturengas - talutin potkulaudan ostosten kanssa kotiin. Kotona nautin juustoleivän kanssa pienen lasillisen hyvää punaviiniä.

Hyvä asia tässä jutussa on, että kuluvan vuoden potkulutakausi on avattu ja että liikunta teki lonkalle ja mielialalle hyvää.

Bussilastilinen yksilöitä

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea Stokkalta vasikan entrecote-pihvit. Lähdin matkaan puoliltapäivin.  Jalkakäytävällä meillekin postia kuljettava postinjakaja oli juuri pysäyttänyt polkupyörän ja jalkautui. Minä olen postinjakajalle puujalkavitseistäni tuttu: "Tuothan meille hyvää postia." Nyt kerroin, että odotan ilmoitusta kirjatusta kirjeestä ja kysyin onkohan se jo tulossa Postinjakaja kertoi ystävällisesti, että ei taida vielä olla jakelussa. Tarkisti kuitenkin: ei ollut, oli vain yksi lasku.

Kävelin suoraan pysäkille odottamaan linja-autoa no 71, joka veisi minut Rautatientorille. Bussissa istuin vastapäätä toista ihmistä selkä menosuuntaan.

Bussi pysähtyi hetkeksi liikennevaloihin Hakaniemenhallin kohdalle. Toisella puolella Hämeentietä oli Areena-teatteri ja mainos esitettävästä näytelmästä: monta tv:stä ja teatterista tuttua kasvoa. Olin kertonut minua vastapäätä istuvalle ihmiselle, että näin Bussin takaosan ensimmäisellä rivillä kasvot minuun päin istuvan nuoren miehen kuin näyttämöllä: mies pureskeli ahkerasti purukumia ja naureskeli itsekseen. Keskustelukaverini kertoi, että itse oli jo kotona päättänyt, että "olen hyvällä mielellä koko päivän" ja että mies bussin takaosassa "kuuntelee radioo".

Jos Bussimatka Arabianrannasta Rautatientorille oli täynnä elämyksiä, niin Makkaratalon kulmalla minä vasta oikein huokaisin. Näky oli kuin suuren draaman mainos: aurinko paistoi täysin pilvettömällä taivaalla etelässä rakennusten nurkan takaa, piilosta ja ovelasti niin, että ei osunut katsojan silmiin, mutta niin, että ihmiset Keskuskadulla näyttivät tummilta hahmoilta, joista erotti vain ääriviivat. En laskenut, mutta ainakin yksi bussilastillinen yksilöitä siinä oli.

Virtuaalitodellisuudessa eilen, huomenna ja juuri nyt

Olemme Rouvan kanssa Tallinnassa, Viimsin kylpylässä. Rouva lähti kasvohoitoon ja minä sain jäädä huoneeseen lepäämään. Päätin aloittaa uuden blogin. Aamiaisella oli ollut lähes tungos, ruokasali täynnä vanhuksia ja nuoria perheitä. Vastapäisestä pöydästä minua katseli isänsä olan yli pieni vauva ja hymyili. Mikähän siinä on, että pienet vauvat hymyilevät aidosti viereisiin pöytiin. Olisiko selitys siinä, että vauvat eivät katsele tv-uutisia ja vaikka katselisivat eivät ymmärtäisi näkemäänsä.

 Iltauutisissa oli ollut kolme merkittävää aihetta: Paavo Väyrynen on tehnyt perustamansa puolueen johdon toimista tutkintapyynnön poliisille, isä Mitro hakee oikeudessa korvauksia erottamisestaan ja Hollywoodissa jaettiin Oscarit. Jos ymmärtäisi, vauva parkuisi.

30 vuoden kuluttua Paavo on 100-vuotias, 120. Oscar-gaala on juuri järjestetty ja vauva on yli kolmekymppinen mies, joka on katsellut uutiset, ja parkuu.

Palasimme laivalla Tallinnasta Helsinkiin ja satamasta taksilla kotiin Arabianrantaan. Työpöydälläni oli edelleen auki Hesarin sivu, jossa kerrottiin, että pian saattaa tulla ikkunattomia  autoja ja lentokoneita. Ikkunoiden tilalle tulee virtuaalinäyttöjä. Sateellakin näyttää, että aurinko paistaa. Joissakin risteilyaluksissa ikkunattomia hyttejä on jo varustettu virtuaaliparvekkeilla. Virtuaali-ikkunalla saa kotiinsa juuri sen maiseman mistä tykkää: Jakomäessä kerrostalon 1. kerroksesta voisi virtuaali-ikkunasta nähdä saman kuin New Yorkin Trump-towerin ylimmän kerroksen ikkunoista.

Virtuaalimaailma ei ole uusi keksintö. Tekniikka, millä sitä luodaan kehittyy. Takaisin kotona Arabianrannassa menin suraavana päivänä läheiseen R-kioskiin ja ostin lisää aikaa kaupungin matkakorttiini. Olisin samalla ostanut päivän iltapäivälehdet. Ilta-Sanomat oli myyty loppuun. kysyin kauppiaalta ja sain vastauksen, että "ehkä siinä oli myyvä juttu, joka kiinnosti ihmisiä". Kun lähdin kitskalta kotiin näin Ilta-Sanomien lööpin, joka oli suunnilleen, että "Näin Väyrysen raha-asiat menivät solmuun".

P.S. Tämä Oscar jaettiin Hollywoodissa noin 30 vuotta sitten seremonia oli vaatimaton ja tunnelma lämmin - ei ylittänyt uutiskynnystä.

Näkyykö mitään?

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hoitaa uusiksi keittiön roskaämpärit - järjestelmän, jossa yhteen ämpäriin kerätään biojätteet, toiseen sekajätteet, yhteen muovijätteet, ja taas eri ämpäriin pahvijätteet. Ja näin sanottuaan Rouva lähti Meilahden päiväsairaalaan tippaan. Minä jäin kotiin katsomaan ikunasta ulos. Päivä näytti kauniilta, aurinkoista, mutta kokemuksesta ja säätiedotuksesta tiesin, että ulkona on ihan sietämätön sää: kylmää, jonka purevuutta tuuli lisää.

Lonkkani on viime viikot ollut kipeä ja kävely hankalaa. Olen ollut röntgenissä ja magneettikuvassa ja juuri nyt omalääkäri soitti ja kertoi tekevänsä lähetteen ortopediaan. Taitaa olla tulossa lonkkaleikkaus. Jos jotain keinotekoista pitää  olla niin mieluummin lonkassa kuin aivoissa.Tekonivel lonkassa auttaa kävelemään.

Keittiön roskaämpäreiden hallinnoimisen uusiminen (Rote), uuden järjestelmän tilaaminen ei ollutkaan etänä, uudella tekniikalla hoidettava asia. Yritin, mutta en osannut:uusi kännykkä, uusi tietokone, aivotapahtuma. Jalkauduin kentälle. Selvitin, missä on Petra-keittiöiden lähin toimipiste, soitin älykännykällä taksin ja sain roskajutun  hoidettua. Reissulla tapasin ihmisiä: mukavan taksikuskin ja Petra-keittiössä mukavan ja osavan Jaanan.

Hesarin tiedesivuilta luin otsikon: "ikkunat pois ajonauvosta, näytöt tilalle". Tulossa on ikkunattomia henkilöautoja ja lentokoneita. "Virtuaaliseen ikkunaan saa monenlaista sisältöä maisemista elokuviin." Etulasi autossa jää nykyiselleen, jotta edes kuski näkisi, mihin ollaan menossa. Vaikka toisaalta, kun siirrytään robottiautokantaan, niin kenenkään ei tarvitse nähdä mihin ovat menossa.

Isojen loistoautojen takaikkunat on aina  tummennettu, jotta ulkopuolelta ei näkisi, kuka tai ketkä takapenkillä istuvat. Sitä en tiedä, ovatko takapenkillä istujat nähneet ulos, kaikesta päätellen eivät.

Tänään tulin bussilla marketista kotiin. Olin saanut hakea kananmunia ja astianpesuainetta. Yleisesti ottaen enemmän kuin astianpesuaineella käyttöä olisi ikkunanpesuaineella.

Bussissa istuin penkkiin niin, että vastapäätä istu vanhahko naisihminen, joka näpelöi älypuhelinta. Naisen vieressä seinää vasten nojasi kainalosauva. Kun nainen oli lopettanut touhuamisen älykännykkänsä kanssa, kysyin - Onko sinulla jalka kipeä?

-On, olin lonkkaleikkauksessa, nainen vastasi, johon minä jatkoin, että minäkin saatan joutua lonkkaleikkaukseen. Me jatkoimme jutustelua lonkkaleikkauksesta ja siitä toipumisesta. Sain hyvää vertaistukea eikä mahdollinen leikkaus pelota enää.